Markkinointi ja ennakkotiedottaminen viikolla järjestettyine oheistapahtumineen olivat onnistuneita, mutta ulkoilmatapahtumien järjestäjien painajainen toteutui kostean sään muodossa sunnuntaina. Vaikka yleisöä oli mukavasti paikalla, niin aurinkoinen päivä olisi varmasti lisännyt väkimäärää entisestään. Vaikka sade loppui oikeastaan jo tapahtuman alkaessa, jätti koko päivän kestänyt sade monet kotiin.
En ole käynyt kovinkaan ahkerasti yleisurheilukisoissa, joten kenttätapahtumien hyvä rytmitys pääsi vähän yllättämään meikäläisen. Koko ajan oli jotain seurattavaa käynnissä - välillä vähän liiankin paljon, kun lähes samaan aikaan oli keihästä, seivästä ja pituushyppääjää ilmassa. Jotain kehitettävääkin pitää aina keksiä, joten kun kisat tähtäävät askel kerrallaan kohti kansainvälistä huippua, niin aika pian kannattanee harkita kunnolla englantia taitavan kuuluttajan pestaamista tämän hyvällä otteella kotimaisella kielellä kuuluttavan kaverin työpariksi. Samoiten kellojen toiminnassa olisi ollut parantamisen varaa, sillä lyhyillä matkoilla kello ei pysähtynyt lainkaan, mutta pitkillä matkoilla kello taas pysäytettiin ensimmäisen juoksijan tultua maaliin.
Hyvästä
kotimaisesta ja kansainvälisestä urheilijakaartista huolimatta tapahtuman
lippujen hinnoittelu oli pidetty maltillisena, mikä oli hyvä asia. Pari kymppiä
tuollaisesta tapahtumasta on varsin kohtuullinen veloitus. Kohtuullisuus oli
sen sijaan karannut lapasesta tapahtuman kahviopisteissä. Hinnoittelussa oli ilmeisesti
konsultoitu Kummolaa ja sen lisäksi palvelupisteet oli huonosti järjestetty. Kahvia
sai vain pääkatsomon takaa ja makkaraa ja jäätelöä toiselta pitkältä sivulta
katsomon takaa. No, tulipahan kuntoiltua jos sattui istumaan väärällä puolella
stadionia ostoaikeitaan ajatellen. Ostin stadionille saapuessani vissyn ja kisamakkaran,
jotka maksoivat yhteensä 6 euroa – makkara 2,5 e ja 0,5 l vissy 3,5 e. Kahvi
oli suht normaalissa tapahtumahinnassa, kun pahvikupillisesta sai maksaa 2
euroa. Tavallisen pienen sokerimunkin hinnaksi oli keksitty 3 euroa, joten
sellaisen jätin naurun saattelemana ostamatta, jotta ei tarvitse haastaa myyjää
oikeuteen aseettomasta ryöstöstä tai sen yrityksestä.
Kisojen
tulosraportoinnin jätän jälleen muille medioille, mutta mainittakoon kuitenkin muutamia
mielenkiintoisia suomalaissuorituksia. Keihäässä oli huikea taso, vaikka
Pitkämäki ja Ruuskanen joutuivat jäämään pois kisasta. Mannion voittoheitto oli
komeaa katsottavaa, mutta illan parasta keihäsantia olivat kuitenkin kotistadionillaan
heittäneen Tuomas Laaksosen ennätyskaaret. Turkulainen otti keihäskommuunin johtajan
valtikan haltuunsa parantamalla ennätystään peräti kuusi metriä. Jos jollekin tuo
keihäskommuuni on vieras termi, niin kannattaa ehdottomasti tutustua heidän
Facebook-sivuihinsa. Seipäässä Minna Nikkanen kukisti hyvällä
tuloksella lainaseipäillä ilman tulosta jääneen kauden kärkituloksen viikko
sitten hypänneen kuubalaisnaisen. SE korkeudestakin Minna teki kolme kelvollista
yritystä. Miesten satasella mielenkiintoisin nimi jäi alkueriin, mutta oli
silti yksi illan suurimmista voittajista, sillä Hannu Hämäläinen palasi
kilparadoille imusolmukesyövän selätettyään. Näiden lisäksi esimerkiksi
pituuskisassa nähtiin kutakuinkin kaikki kotimaiset kärkinimet, juoksumatkoilla
mm. MM-kisarajoja jahtaavat Niclas Sandells ja Sandra Eriksson sekä monia kansainvälisiä
huippuja ja kotimaisia tulevaisuuden toivoja monessa eri lajissa.Urheilijoiden hyvien suoritusten lisäksi kehut ansaitsee myös yleisö, joka eli hyvin tapahtumassa mukana kannustaen niin kotimaisia kuin ulkomaisiakin kilpailijoita tasapuolisesti. Ensi kesän PN kisoja odottaessa voi yleisurheilun nälkää tyydyttää vaikkapa seuraamalla Eliittikisat-kiertuetta, Tampereella järjestettäviäNuorten EM-kisoja tai Turussa järjestettäviä Tilastopaja Cupeja.








