Tähtitehdas palaa Veritas Stadionille!

Veikkausliigaa on pelattu jo muutaman kierroksen verran, mutta minun osalta kausi alkaa vasta maanantaina, kun tieni vie jälleen tuttuun tapaan Veritas Stadionille. Onneksi stadionyhtiö, TPS ja kaupunki pääsivät pitkäksi venyneiden neuvottelujen jälkeen sopuun ja Tepsinkin pelit pelataan Turun jalkapallopyhätössä muutamaa alkukauden evakko-ottelua lukuun ottamatta. En ehtinyt käydä katsomassa Yläkentällä pelattuja Veikkausliiga-otteluita, mutta TPS – MIFK Suomen Cupin ottelua näin vähän aikaa. Vaikka Yläkenttä on ihan ok varakenttä, niin ei kyllä pidemmällä tähtäimellä otteluiden pelaamisessa jossain muualla kuin Veritaksella ole mitään järkeä näin katsojan silmin katsottuna. Toivottavasti sopimuskuviot menisivät jatkossa siihen suuntaan, että jatkossa kaikki kaupungista löytyvät voimavarat käytetään Kupittaan kokonaisvaltaiseen (kenttä, katsomot, tekniikka, ravintola, yms.) kehittämiseen yhteistyöllä.

Kauden alkua on värittänyt myöhäinen kevät ja siitä johtuneet ottelusiirrot. Jokakeväinen ja -syksyinen tekonurmikeskustelu on siis jälleen käyty ja jäädään odottamaan uutta keskustelua taas syksyllä. Kävin itse Veritaksella torstaina ja silloin siellä oli vielä harsoa nurmen pinnalla, mutta nyt kentän pitäisi olla hyvässä kunnossa – ainakin jos Interin twiittaukseen on luottaminen.

Kaudesta on tehty niin paljon ennakoita, että en sotke lusikkaani enää siihen soppaan, vaan tyydyn toteamaan, että odotan kautta suurella mielenkiinnolla. Turkulaisille futiksen ystäville on taas tarjolla makeaa mahan täydeltä. TPS:n ja Interin otteluiden lisäksi Veritaksella tullaan näkemään huuhkaajiakin, kun Suomi kohtaa elokuussa Slovenian. Toivon että tälläkin kaudella turkulaiset pystyvät haastamaan mestaruustaistelussa lähes varmaksi mestariksi jo leimatun HJK:n. Lisäksi toivon että sekä turkulaiset, että myös muut suomalaiset joukkueet menevät Euro-kentillä mahdollisimman pitkälle.

Muistakaahan pitää ystävät ja tutut tietoisina kotoisesta jalkapallotarjonnasta. Vaikka pelin tasossa on tietysti eroa televisiosta tulevaan maailman kovatasoisimpaan futikseen, niin kyllä kotimainen jalkapallo on mainettaan parempaa. Tämä on se "tähtitehdas", josta on ponnahtanut tähtitaivaalle esimerkiksi Litmasen, Hyypiän ja Jääskeläisen kaltaisia tähtiä. Tälläkin hetkellä viheriöillä kirmaa monia tähtipotentiaalin omaavia nuoria, joista mainittakoon vaikka Petterit Forsell ja Pennanen ja Joel Pohjanpalo. Nuorten pelaajien lisäksi virta on tuonut maailmalta takaisinpäin jo tähti-statuksen ansainneita pelureita, kuten Mikael Forssell, Teemu Tainio, Pekka Lagerblom ja Mika Väyrynen.
Hankitaanpa porukalla Suomi-futikselle uusia ystäviä houkuttelemalla tuttuja mukaan peleihin. Onnistuin viime kaudella puhumaan joitain suomifutista "potkupalloksi" haukkuvia tuttuja Veritakselle käymään ja monet olivat visiitin jälkeen sitä mieltä, että olihan se peli sittenkin ihan hyvää. Jokainen peleissä käyvä kun huokuttelisi vaikka kolme uutta katsojaa mukaansa, niin ensikertalaisten määrä kasvaakin jo mukavasti. Alkukauden yleisömääriä kun katsoo, niin katsomoissa on kyllä ollut huolestuttavan paljon tilaa. Minä lupaan ainakin kantaa korteni kekoon ja soittaa puskaradiota mahdollisimman kovalla volumella!

P.S. Voikohan Jarno Heinikangas tulla koskaan enää Veritakselle? Hänhän lupasi ettei tule sinne, jos häviää Job Dragstmalle Aurajoen yöjuoksussa lauantaina. Jallu ei tullut lähtöviivalle lainkaan ja Dragstmakin keskeytti kympin lenkin.

 

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita naisten rugbyssä

Lauantai oli melko hektinen penkkiurheilupäivä. Pääohjelmanumerona oli lentopallon Mestaruusliigan 4. finaaliottelu Salossa, mutta ohjelmaan mahtui myös Sporttipäivä Caribialla. Näiden lisäksi blogini tapahtumakalenterista tapahtuman bongannut ystäväni sai puhuttua minut (se kesti noin 5 sekuntia) mukaansa Impivaaran vanhaan futishalliin.

Impivaarassa hikoiltiin naisten toimesta 7’s-rygbyn SM-sarjan turnauksessa. Minulle rugby on melko vieras laji. Ja sisähallissa pelattava 7’s-rugby täysin vieras. Varsinaisesta rugbystä olen sentään kertaalleen blogannut, vaikka koskaan en ole lajia livenä nähnytkään (lue rugby dokumenttileffan arvostelu).


Lauantain turnaukselta en odottanut juuri mitään. Ajattelin että edes rugby ei voi olla kovin fyysistä naisten pelaamana, mutta jälleen kerran olin väärässä. Peli oli yllättävän fyysistä ja naiset viljelivät aika-ajoin reippaita taklauksia täydessä juoksussa olleiden vastustajien kylkeen. Kova fyysisyys näkyi myös loukkaantumisina. Polvivammoja syntyi lyhyehkön vierailuni aikana kolme tai neljä ja yhdelle pelaajalle tilattiin ambulanssikin. Huvittava hetki oli myös muistikortilleni tallentunut tilanne, jossa huoltaja hoivaa loukkaantunutta, mutta peli jatkuu täysillä aivan vieressä.

Fyysisyyden lisäksi yllätyin myös joukkuemäärästä, sillä mukana oli peräti kahdeksan joukkuetta. Turun Sanomissa olleen turnauksen ennakkojutun mukaan naisten fyysisten kontaktilajien suosio kasvaa jatkuvasti. Turussa rugby-toimintaan oli viime syksynä tullut noin tusinan verran uusia naisia, minkä ansiosta joukkue pelaakin nyt ensimmäistä kauttaan SM-sarjassa. Lauantain turnauksen voittajaksi selviytyi Facebookissa suoritetun salapoliisityön perusteella SM-sarjaa johtava helsinkiläinen Warriors.

Tasoerot joukkueiden ja pelaajien välillä oli aika isoja. Parhaiden joukkueiden parhaat pelaajat erottuivat massasta selkeästi. Näytti että he tekivät monissa tilanteissa kentällä mitä halusivat. Erityisesti silmiin pisti nopeat pelaajat, jotka tekivät nopeilla rytmin- ja suunnanvaihdoksillaan komeita juoksumaaleja yksilösuorituksina. Seuraavaksi näkyvimpiä olivat fyysiset taklaajat. Teknisesti hyviä pelaajia olikin sitten ensikertalaisen vaikeampi tarkkailla. Myös joidenkin sääntöjen osalta fatkat jäivät vielä vähän hämärän rajamaille.

Rugbyn seuraaminen palautti muistiini myös muut vähän erikoisemmat ja pienemmät lajit, joihin voisin tutustua kesällä Turussa. Pistinkin välittömästi sähköpostia turkulaisiin rugby-, aussifutis-, baseball- ja maahockey-seuroihin. Toivottavasti he vastailevat ja lähettävät sarjaohjelmansa minulle, jotta pääsen sovittelemaan excursioita aikatauluihini.

RiaFin -kuvagalleriasta löytyy meikäläistä ammattitaitoisemman kuvaajan otoksia 7's-turnauksesta.

Yöjuoksulle Aurajoen rannalle?

 

 Ensi viikon lauantaina (27.4.) Turun jokimiljöössä juostava I Aurajoen Yöjuoksu saa mukavaa lisäväriä paikallisista urheilupiireistä. Tarjolla on ainakin oranssi-, sini- ja valko-mustaa väriä sekä yksi mahdollisesti paidaton juoksija. Yleensä julkkisurheilijoiden yöjuoksut pääsevät esiin vain keltaisessa lehdistössä, mutta tällä kertaa asiasta ovat uutisoineet myös kunnolliset mediat, kuten Turun Sanomat ja PenkkiSport-blogi.

Aurajoen Yöjuoksu on uusi mielenkiintoinen urheilutapahtuma, joka tuo hölkän syrjäisiltä metsäkyliltä kaupungin ydinkeskustaan. Maailmalla tällaiset tapahtumat ovat nostaneet suosiotaan ja nyt ne saapuvat Suomeen ja Turkuunkin. Tapahtumakeskuksena toimii Forum Marinum ja ”kilpailu”reitti kulkee kauniista Aurajoen jokivartta pitkin. Matkaksi voi valita joko 10 km tai noin puolet lyhyemmän reitin. Kaikkein suurin erikoisuus tapahtumassa on se, että startti tapahtuu klo 22 lauantaina illalla. Nyt onkin oiva mahdollisuus kuntoilijoiden ja hölkkäilijöiden tehdä lenkki normaalista poikkeavaan aikaan - sellaiseen jolloin yleensä hipsitään jokirannassa ravintolalaivoja kohti. Lähtöaika on siis kutakuinkin päinvastainen kuin esim. Naantalin Unikeon hölkässä, jossa startti on jokilaivoilta kotiin hipsimisen aikaan.

Turun seudun urheilupiireistä ensimmäisenä mukaan ilmoittautui FC Interin päävalmentaja Job Dragstma. Hänen haastajaksi ilmoittautui melko suurisuisesti (toki vähän pilke silmäkulmassa) TPS:n ex-kapteeni Jarno Heinikangas, joka lupasi ettei mene koskaan enää Veritas Stadionille katsomaan jalkapalloa, jos häviää Dragstmalle yöjuoksussa. Vähän vaatimattomalla ryminällä mukaan ovat lähdössä myös oranssi-mustassa lentopalloasussa Loimun Mestaruusliigapelaajat Ossi Rumpunen ja Kimmo Kutinlahti. Ja onhan mukaan starttaamassa myös nykyään paidattomana otteleva ammattinyrkkeilijä Eemeli Katajisto. Saa nähdä juokseeko voittamattomana ammattiuransa aloittanut turkulaisiskijä paita päällä vai yläkroppa paljaana.

Yöjuoksuun mahtuu mukaan 1000 hölkkäilijää. Tällä hetkellä ilmoittautuneita on jo noin 600, joten mukaan mahtuu vielä. Ennakkoilmoittautuminen on mahdollista sunnuntaihin 21.4. asti, mutta mukaan pääsee myös paikanpäällä ensi lauantaina ilmoittautumalla. Lisätietoa tapahtumasta Aurajoen yöjuoksun kotisivuilta.

Palloilubuumia! #BOOM #CAMA #VAMOS

Ei Kokkolassa mitään lentisbuumia ole. Perustan väitteeni näkemääni ja kokemaani täällä kaupungilla tiistaina ja keskiviikkona. Ennen tiistain ottelua ajoimme keskustan läpi eikä mikään viitannut lentopalloon tai Tiikereihin. Työparini Yle Puheen radioselostuksissa oli tullessaan nähnyt yhdet kelta-mustiksi tuunatut lastenrattaat. Tiistaina pelin jälkeen Kokkolan yöelämässä ei ollut kovaa menoa, mutta joitain Tiikereiden lippuja ja kaulahuiveja sentään bongattiin (emme olisi lähteneet mihinkään, mutta piti tutkimusmielessä käväistä). Keskiviikon aamulenkillä bongasin yhden kadun yli viritetyn mainospressun ja yhdellä kadunpätkällä oli lyhtypylväissä Tiikereiden lippuja. Eli näkemäni perusteella Kokkolassa ei kyllä ole mitään lentisbuumia!

Mutta mitä tapahtuikaan Kokkolan jäähallissa tiistaina klo 16:30? Siis kaksi tuntia ennen ottelun alkua! Hienoksi tuunatun (katso video rakennusprojektista) Tiikeri-luolan ovet avattiin ja kiireisimmät juoksivat sisään. Minulle tuli mieleen vuosien takainen Ruisrock, jossa olin järjestyksenvalvojana. Portit avattiin aamulla klo 11:00 ja illan pääesiintyjä oli joskus puolen yön aikaan aloittanut The Rasmus. Viisareiden osoittaessa 11:00:01 juoksivat ensimmäiset sata pikkutyttöä täysillä pääportilta kohti päälavan rynnäkköaitoja, jonne he pistivät leirinsä pystyyn koko pitkäksi päiväksi nähdäkseen idolinsa parhailta paikoilta. Kokkolan jäähallissa oli sama fiilis.

Tiistain ottelun yleisömäärä oli 3320! Vaikka tämä ei ole edes kotoisen pääsarjan yleisöennätys, niin en ole itse ollut koskaan kaikki kotimaan sisäpalloilusarjat mukaan lukien näin runsaslukuisessa ottelussa. Kova kannustus alkoi jo Tiikereiden astellessa areenalle ja se jatkui hurjana läpi ottelun. Tunnelma oli kirjaimellisesti katossa ja välillä koettiin piinaavia hiljaisuuksia yleisön pidättäessä hengitystään ennen huutoon räjähtämistä. On varmaan parempi että en yritä kuvailla tunnelmaa tässä kirjaimellisesti, koska en kuitenkaan onnistu siinä riittävän hyvin (tässä videota loppufiiliksistä). Tulkaahan itse paikanpäälle kokemaan lentopallon Mestaruusliigan finaalitunnelmaa Saloon tai Kokkolaan (lue aikaisempi blogikirjoituksenifinaaleista).

Pelin jälkeisenä päivänä Keskipohjanmaa kirjoitti ottelusta aukeaman verran, mikä oli hyvää jatkoa erittäin laajalle ja näkyvälle ennakkobuffaamiselle jota lehdessä on tällä kaudella harjoitettu. Ilta-Sanomat oli kustomoinut tämän alueen päivän lööppiinsä Upi Sivulan kuvan ja sisäsivuiltakin löytyi juttua mukavan paljon. Myös Iltalehti noteerasi ottelun oikein kuvan kera. Ja ”perinteiseen tapaan” buumista raportoivat myös muut isot mediat, kuten Helsingin Sanomat, Turun Sanomat, Yle Puhe, URHOtv, yms. Kunpa joku keksisi sen viisasten kiven miten normaaleihin runkosarjamatseihinkin saataisiin edes puolet siitä pöhinästä mitä näissä finaaleissa koetaan..

Niin, ja kyllä Kokkolassa (ja lähialueilla) on nyt sellainen lentisbuumi päällä, että oksat pois, joten unohtakaa alussa heittämäni provokaatio!

Lentiskevät on keltamusta

Keltainen on kevään ja leskenlehtien väri, mutta tänä keväänä se on myös lentisväri mustalla höystettynä, sillä lentopallon Mestaruusliigan finaalissa kohtaavat keltamustat Tiikerit ja Hurrikaani. Turun seudun lentisväki olisi varmasti nähnyt mieluusti mukana ripauksen oranssiakin väriä, mutta lentopallon menestynein pudotuspeliseura odottaa edelleen keväästä 2001 alkaneen finaalittoman kevään päättymistä. Onneksi tänäkin keväänä finaaleita pystyy kuitenkin seuraamaan kivuttoman lähellä Turkua. Ja jos pitää varttuneemmista miehistä, niin tiedoksi että 13.-14.4. pelataan Naantalin Maijamäen liikuntahallissa M40-sarjan SM-turnaus.

Mestaruusliigakausi on ollut mielenkiintoinen ja tasainen. Viime kauden hopeajoukkue Hurrikaani-Loimaan mukanaolo finaaleissa ei ole yllätys, mutta kovaa nousua Suomen lentiseliittiin tekevän Kokkolan Tiikereiden finaalipaikkaa voi ehkä pitää pienoisena yllätyksenä. Tosin jos tarkastelee joukkueen pelaajalistaa kauden aikana tulleiden vahvistusten ja taloudellisten satsausten jälkeen, niin eihän finaalipaikkaa isona yllätyksenä ainakaan voi pitää.

Palataanpa ajassa muutama vuosi taaksepäin. Päivämäärä oli 22.10.2010 ja tapahtumapaikkana Lietohalli. Parketilla lämmitteli kaksi nousua tavoittelevaa joukkuetta. Itse keskityin tulevaan koitokseen nousua I-sarjaan tavoitelleen Liedon Parman paita päälläni ja verkon toisella puolella lämmittelivät Kokkolan Tiikerit, joilla oli käynnistynyt huippulentisprojekti kovin tavoittein, eli tavoitteena oli nousu Mestaruusliigaan. Kyseessä oli tuolloin Suomen Cupin puolivälieräottelu. Tiikerit koki tuona päivänä kauden ensimmäisen tappionsa (koko kaudella niitä toinen lisää liigakarsinnoissa) ja oma joukkueeni selviytyi finaaliin, josta muistoina työhuoneessani komeilee Suomen Cupin kultamitali ja mestaruuslippis. Todettakoon nyt kuitenkin että tuolla kaudella liigajoukkueet pelasivat omaa Liiga Cupiaan ja Suomen Cupissa oli sarjatasojen hyvityspistejärjestelmä käytössä.

Tuosta edellä muistelemastani päivästä on nyt aikaa noin 2,5 v. Sekä Tiikereiden joukkue että organisaatio ovat uudistuneet ja kehittyneet isoin harppauksin. Tiikeri-paidassa on yhä mukana muutamia samoja kasvoja, joten jonkun verran pysyvyyttäkin on ollut matkassa mukana, vaikka joissain yhteyksissä sitä syytetty "ostojoukkueeksi". Tuosta syksyllä 2010 Cupissa tappion kokeneesta, mutta kauden päätteeksi I-sarjasta liigaan nousseesta joukkueesta pelaavassa rosterissa ovat edelleen mukana Mikko Keskisipilä ja Antti Leppälä. Silloinen libero Janne Heikkilä toimii nykyisin joukkueenjohtajana ja tämän kuluvan kauden alussa rosterissa olivat vielä mukana Antti Kaattari ja Robin Stenman, mutta he ovat näköjään kadonneet jonnekin kauden aikana. Lentisbuumi on saanut bensaa liekkeihin Kokkolassa sitten nousukauden, kun joukkue on ottanut päämäärätietoisia askeleita kohti menestystä. Nyt Tiikereillä on sauma laittaa koko kylä sekaisin.

Hurrikaanilla on finaalisarjassa kotietu, mutta sen merkitys ei ole iso, koska molemmat pelaavat finaaliottelut normaalia kotihallia isommilla areenoilla. Hurrikaani matkustaa viime kevään tapaan Loimaalta Saloon järjestämään kotiottelunsa ja Tiikerit sen sijaan vaihtavat kotihallinsa tutusta ja tiiviistä Hollihaasta Kokkolan jäähalliin. Ottelusarja alkaa Salosta, minkä jälkeen pelataan kaksi ottelua Kokkolassa, kaksi Salossa ja sen jälkeen mennään normaaliin vuororytmiin. Mestaruuteen tarvitaan neljä voittoa. Kaikki loppuottelut tulevat URHOtv:ltä suorina lähetyksinä ja lisäksi YLE Puhe radioi finaalit niin ikään suorina.

Mestari-VaLePan pronssimatsin kautta kesälomalle lähettäneiden Tiikereiden hurja välieräsarja nostaa heidät minun papereissani finaalin ennakkosuosikiksi. Joukkue on pelannut ”ilon kautta” hurlumhei-meiningillä ja se näyttää toimivan. Toisaalta Raisiossa 10.3. nähtiin sellainen ottelu, jossa se hurlumhei ei toiminutkaan. Silloin Tiikerit oli tyystin riisuttu aseistaan. Toki täytyy muistaa että heiltä puuttui silloin riveistään hakkuri Lelu Ojansivu. Mutta vaikean paikan tullessa normaalisti hyvin eloisa Hollywood-tyylinen valmentaja Tommi Tiilikainenkin rauhoittui penkilleen eikä löytänyt aseita joukkueensa kurssin kääntämiseen. Voittaakseen Hurrikaanin pitää siis olla v-mäinen vastustaja ja viedä raidat tiikerin turkista pelihuumorin ja hyvän fiiliksen latistamalla. Mielenkiintoista on muuten nähdä sekin mikä on Ville Kakon vastaus Tiilikaisen Hollywood-tyyliin. Hurrikaanihan mainostaa play off -otteluitaan leffa- ja tv-sarja-teemalla, joten on mielenkiintoista nähdä kaivetaanko jossain vaiheessa viime kaudelta tuttu Forrest Gump esiin.

Tässä vielä Penkkisprottaajan pelipaikkakohtaiset arviot finaaliparin voimasuhteista:
passarit: Molemmilla on hyvät ja selkeät ykköspassarit sekä hyvät kakkospassarit. Tällä osastolla en osaa laittaa kumpaakaan joukkuetta toisen edelle.
liberot: Tälläkin osastolla on tasaista, todella tasaista. Kentällä nähdään 2/3 tuoreista maajoukkueliberoista. Tällä osastolla vaakakuppini kallistuu kuitenkin vähän Tiikereille piirun paremman vastaanottopelaamisen vuoksi.
yleispelaajat: Tällä osastolla Hurrikaanilla on tasaisempi ja monipuolisempi nelikko rosterissaan. Kuusikon yleispelaajat on aika tasaisia parhaana päivänä, mutta Tiikereiden Sivulan hiha on kysymysmerkki. Rumpunen on tasavahva, mutta Keskisipilä ja Tarkiainen eivät ole finaalitasoa, joten Klanac on ainoa kelvollinen vaihturi. Hurrikaanilla sen sijaan nelikosta voi heittää kenet tahansa kentälle, joten tämä osasto kallistuu Hurrikaanille.
keskitorjujat: Ennen kauden alkua olisin laittanut tämän osaston selvästi Hurrikaanille, mutta en enää. Nyt sanoisin että on aika tasaista. Tiikereiden Klein on osoittautunut oivaksi vahvistukseksi ja Leppälä on kehittynyt kauden aikana. Laitan tällä osastolla puntit tasan, koska miesten pelejä voitetaan harvoin keskeltä. Toki Hurrikaanin Oivanen ja Kaatrasalo voivat hyvänä päivänä antaa ison panoksen joukkueelleen etukentän lisäksi syöttöruudussa.
hakkurit: Tällä osastolla on Tiikereillä selvä etulyöntiasema. Lelu Ojansivu on kenties Mestaruusliigan paras hakkuri ja vaihtoehtona hänelle on Urpo Sivula – molemmilla on maaotteluiden lisäksi kokemusta Euroopan huippusarjoista. Hurrikaanilla on tälle paikalle uraansa lopetteleva erinäisistä pikkuvaivoista kärsinyt Ismo Moilanen, joka toki on pelannut hyviä otteluita, mutta en usko hänen pystyvän pitkään ehjään sarjaan. Toki voin olla täysin väärässä tässä(kin) asiassa. Vaihdosta löytyy Jani Niskakangas ja tarvittaessa hakkuriksi voi heittää myös Erik Jagon tai Matti Oivasen, mutta en usko että näistä kukaan kykenee hakkurina voittamaan pitkää ottelusarjaa joukkueelleen. On hakkureina joukkueilla ketä tahansa edellä mainituista, kallistuu vaaka selvästi Tiikereiden eduksi.

vaihtopenkki: Tämän osaston osalta vaakakuppini kallistuu Hurrikaanin suuntaan. Liberoa myöden jokaiselle pelipaikalle löytyy kelvollinen varamies, vaikka puhdasta hakkuria penkiltä ei löydykään. Tiikereiden vaihtopenkillä on paljon enemmän kysymysmerkkejä kuin Hurrikaanin penkillä.

valmennus: Tälläkin osastolla on tasaista, mutta kokemuksen ansiosta kuppini kallistuu Hurrikaanille. Tiilikainen on saanut Tiikerit hyvään raviin, mutta isojen pelillisten vaikeuksien kohdatessa veri punnitaan. Näkemäni (ei kovin paljon) perusteella tässä vaiheessa saattaa (vielä) eväät tai oikeammin ehkä aseet loppua, vaikka välillä onkin näyttävästi Oscar-palkinnot haussa. Kesken kauden Hurrikaanin peräsimeen tullut Ville Kakko on jo kokenut valmentaja ja menestystäkin on tullut, joten hän osaa varmasti hallita finaalimaailman mukanaan tuomat paineet. Loimussa pelaajana mestaruuden voittanut Kakko janoaa mestaruutta myös valmentajana.


Ennuste: Vaikka lentopallo ei olekaan niin yksinkertainen peli, että voittajan voisi arvioida osa-alueet paremmuusjärjestykseen laittamalla, niin veikkaan että Tiikerit vie kultaa luvuin 4-3.


Loppuottelut:

La 13.4. klo 18.30 Salohalli: Hurrikaani-Loimaa – Kokkolan Tiikerit
Ti 16.4. klo 18.30 Kokkolan jäähalli: Tiikerit – Hurrikaani
Ke 17.4. klo 18.30 Kokkolan jäähalli: Tiikerit – Hurrikaani
La 20.4. klo 18.30 Salohalli: Hurrikaani – Tiikerit
Tarvittaessa:
Su 21.4. klo 16.00 Salohalli: Hurrikaani – Tiikerit
Ke 24.4. klo 18.30 Kokkolan jäähalli: Tiikerit – Hurrikaani
La 27.4. klo 18.30 Salohalli: Hurrikaani – Tiikerit

Pääosassa vesipallo, sivuosissa lento- ja reikäpallo

Seurasin reilun viikon ajan tiiviisti naisten lentisfinaaleja toimiessani Auran Aaltojen radio- ja nettilähetysten kommentaattorina. Kokemus oli mukava ja opettavainen. Finaalisarjassa haastaja LP Kangasala onnistui roolissaan ja haastoi LP Viestiä ajoittain erittäin tasaväkisesti. Viestin tasaisempi joukkuepelaaminen ja Kangasalan laitapelaajien tehot (tai oikeammin tehottomuus) tekivät lopulta ratkaisevan eron ja salolaiset ottivat taas omansa - jo viidennen kerran peräkkäin. Onnittelut Saloon LP Viestin joukkueelle ja koko organisaatiolle.

Lauantain LP Viestin kannun nostajaiset ja lentopallo muutenkin on hyvin tuttua puuhaa minulle, mutta sunnuntaina penkkiurheiluharrastukseni vei minut uusille lehtereille. Otin suunnaksi Impivaaran uimahallin, jossa pelattiin miesten vesipallon 3. SM-finaali. Vastakkain olivat runkosarjan voittanut Turun Uimarit ja hallitseva Suomen mestari Helsingin Kuhat. Olen tutustunut lajiin vain kerran aikaisemmin ja ne olivat silloin junioritason matseja (lue raporttiensikosketuksestani vesipalloon). Vähäisen lajikokemukseni vuoksi jätän perinteisen otteluraportoinnin Turun Uimareille (lue matsiraportti) ja minä keskityn tapahtumaan nimenomaan ensikertalaisen silmin. Impivaara on edelleen hieno uimahalli ja puitteet ottelun seuraamiselle oli suht hyvät. Toki näissä finaalimatseissa katsomokapasiteetti saisi näköjään olla vähän isompi. Ja uimahallin muilla käyttäjillä voisi olla joku muu kulkureitti altaille, jotta heidän ei tarvitsisi tepastella pääkatsomon edessä. Ja pelaajia (ja valokuvaajia) saattaa ehkä häiritä isot ikkunat, joista tulvii kevätaurinkoa allasosastolle. Unohdin muuten valitettavasti kunnon kamerani matkasta ja jouduin turvautumaan pokkariin – pahoittelut kuvien laadusta.

Lehtereille saapuessani totesin, että minulle ei oikeastaan ollut tuttua muu kuin pelipallon väri ja merkki. Pallostakin tosin ihmetytti miksi peliä pelattiin kahdella erinäköisellä pallolla? Yritin hakea katseellani käsiohjelmaa, jotta olisin voinut tutustua pelaajiin vähän ennakolta ja toivoin löytäväni myös jonkun lyhyen briiffauksen lajin sääntöihin ja saloihin. En kuitenkaan valitettavasti löytänyt sellaista. Ottelun jälkeen kotiin lähtiessäni löysin katsomosta vierasjoukkueen kausiohjelman, josta löysin kotona vähän lajitietouttakin. Valitettavasti se tuli vähän myöhässä. Onneksi nykyisin on olemassa sosiaalinen media. Kirjoitin statuspäivityksen Facebookiin ja heitin twiitin Twitteriin ja sain hetkessä huomata, että tuttavapiiristä löytyy lajitietoisuutta tästäkin urheilumuodosta. Sain somen kautta tietooni erien lukumäärän, peliajan, vesipallossa menestyvät maat, Kuopion Uimaseuran mitaliputken 1976-2006, Melbournen verikylvyn (lue tämä, jos et tunne tapausta) ja paljon muuta mielenkiintoista. Lopulta ”jouduin” tuttujen pyynnöstä pyörittämään livescore- palvelua Facebookissa.

Ottelupaikalle tullessani sain huomata, että Kale Kummola ei ole hinnoitellut vesipallon SM-finaaleja. Minusta oli hieno markkinointiveto pieneltä lajilta pistää finaalimatsienkin hinnaksi 0 €. En tosin tiedä olisiko se vaikuttanut lainkaan yleisömäärään, jos lippu olisi maksanut vaikka 5 euroa. Yleisöä oli saapunut paikalle hämmästyttävän paljon – veikkaukseni on noin 300. Kuten alla olevasta videosta näette, niin tunnelmaakin katsomossa oli kiitettävästi. Toivottavasti niiden parin tädin kattiloiden kannet eivät menneet hakkaamisesta pilalle, sillä torstaina on edessä taas hernekeittopäivä ja kattiloita tarvitaan. Ja sen jälkeen kansille on käyttöä taas heti lauantaina, kun TU järjestää fanimatkan Helsinkiin 4. ja mahdollisesti jo ratkaisevaan finaalimatsiin.

Ottelun jokainen (4 kpl) 8 minuutin erä aloitettiin niin, että pallo oli keskellä allasta ja joukkueet lähtivät pillin vihellyksestä omalta päätyviivaltaan uimaan palloa kohti. Jostain kumman syystä jokaisessa erässä Kuhat sai ensin pallon, sillä #5 näytti olevan selvästi kentän nopein. Kaverin nimi oli Antti Kasvio ja kalju kampaus näytti kovin tutulta (lue Antti Kasviosta Wikipediassa). Peli oli todella fyysistä, mikä oli minulle yllätys. Sain ennakkoon vinkin mennä alakatsomoon seuraamaan ottelua ja se todella kannatti, vaikka siinä kosteudessa kova hiki tulikin. Läheltä kenttää näki fyysisyyden hyvin ja kuuli hyvin pelaajien huutelut. Vaikka säännöt eivät olleet hallussa, niin aika hyvin pelissä pysyi kärryillä. Fyysisyyden lisäksi yllätti myös pelin nopea tempo ja suunnanmuutokset. Vaikka erät olivat vain 8 minuuttia pitkiä, on minusta käsittämätöntä, että joku jaksaa uida sellaisella tempolla läpi ottelun. Erätauotkin olivat minusta todella lyhyitä. En ehtinyt edes hakemaan kahvia (tai ehkä siinä kuumuudessa olisi virvoitusjuoma toiminut paremmin), vaikkka TU:n otteluraportin mukaan jossain välissä oli joku pidempi taukokin. Pois lähtiessä piti sentään muutama kahvi ostaa, jotta jokunen euro tuli hyvään tapahtumaan jätettyä.

Fyysisyys näkyi repimisenä, veden alle painamisena, kuumentumisena, kyynärpään käyttämisenä, potkimisena ja monella muullakin tapaa. Mutta mitenkään väkivaltaista se ei ollut ja pelaajat tunnustivat virheensä rehdisti. Mietin jossain välissä että pystyyköhän tässä lajissa filmaamaan? Eli jos esim. minä olisin maalin edessä räpiköimässä, niin voisiko se näyttää tuomarin silmin siltä, että joku rikkoo minua, vaikka todellisuudessa taistelisin hengestäni. En tiedä oliko kyse pelaajien väsymisestä vai hermokontrollista, mutta ottelun loppua kohden tuntui tulevan entistä enemmän virheitä. Minusta monet virheet näyttivät aika tarpeettomilta (korostan että en ymmärrä lajista mitään) ja tuntui asiantuntevampikin yleisö olevan aina välillä kanssani samaa mieltä.

Vapareiden ja jäähyjen lisäksi ottelussa syntyi paljon maaleja ja nähtiin paljon hienoja torjuntoja. On muuten aika omituista miten pelaajat pystyvät ponnistamaan vedestä ilmaan niin hyvin, vaikka ilmeisesti jalat ei nyt sentään pohjaan ylety? Tai jos ylettyisikin, niin pohjaa ei kai saa käyttää avuksi? Omituista on myös se heittovoima, jonka pelaajat saavat kädestään isohkoon palloon lilluessaan kaulaa myöden vedessä. Jotain kai tästä ottelustakin on raportoida vielä tähän loppuun. Maaleja tehtiin lähes vuorotahtiin ja ottelu pysyi tasaisena ja jännittävänä aivan loppusekunneille asti. Ja mikä hienointa, niin lopussa päästiin tuulettamaan vielä kotijoukkueen voittoa.

Kaiken kaikkiaan vesipallo teki minuun positiivisen vaikutuksen. En tosin tiedä olisinko yhtä innostunut, jos olisin käynyt katsomassa jonkun runkosarjamatsin, mutta ainakin tämä finaalimatsi oli todella mielenkiintoista seurattavaa. Jos ottelusarja ei mene poikki lauantaina Helsingissä, niin suosittelen kaikille penkkiurheileville tutuilleni excursiota Impivaaraan sunnuntaina 14.4., jolloin Turussa pelataan ratkaiseva 5. finaali.

Jotta viikonlopusta tuli taas entistä monipuolisempi, niin piti vielä kotimatkalla pysähtyä Maijamäen liikuntahalliin, jossa pelattiin salibandyn II-divarin nousukarsintaa SBNaantalin ja AFC Campuksen välillä. Ehdin seuraamaan ottelusta noin puolet ja se päättyi mielenkiintoisten vaiheiden jälkeen turkulaisten 6-9 voittoon. Campus osoitti että salibandy-ottelun voi voittaa pelaamalla noin 10 minuuttia selvästi paremmin kuin vastustaja. Kun Naantali oli voittanut lauantaina 1. osaottelun, siirtyi karsintaparin ratkaisu ensi viikonloppuun. Valitettavasti minun ensi viikonlopusta on tulossa niin kiireinen, että en varmaankaan ehdi paikanpäälle.

Mutta kirjoitellaanpa alkavasta viikosta lisää jossain välissä myöhemmin..

Vesipalloa, jalkapalloa ja vesijalkapalloa?

Kävin tänään pyörähtämässä Veritas Stadionilla, jossa pelataan kauden 2013 ensimmäinen Veikkausliigakamppailu lauantaina 13.4. Tai siis pitäisi pelata. Stadionin ravintolan henkilökunta vastasi kysymykseeni viitaten kaupungilta kentän pelikunnosta vastaavan työntekijän kommentteihin, että kentän saaminen pelikuntoon ajoissa vaatisi pienen ihmeen.

Tuossa kuvassa näkyy peitteiden alla voimia keräämässä oleva viheriö(?). Olympiakatsomon edessä olevan mustan peitteen alla (se ei siis ole varjo, vaan mustaa kangasta) olevat osat ovat vielä kuulemma aivan jäässä. Mustalla värillä yritetään ilmeisesti saada sitä osaa kentästä lämpiämään enemmän, jotta jää sulaisi. Kentän alla on lämmitysputket, mutta niitä ei voida kuulemma vielä käyttää, koska maassa on vielä routaa. Jos kenttä tuolta peitteiden alta pelikuntoon ajoissa saadaankin, niin epäilen että melko huonokuntoinen ja märkä se ainakin on.

Palaan Veikkausliigakauden starttiin ja turkulaisen penkkiurheilijan odotuksiin vielä lähempänä h-hetkeä. Olen harmitellut kevään urheilutarjonnan vähäisyyttä Turun seudulla, mutta jotain mielenkiintoista on sentään tarjolla. Meiliini kolahti muutamakin viesti vesipallon ystäviltä. Näinä urheilullisesti vähän hiljaisina kevätpäivinä turkulaiset penkkiurheililjat voisivat tutustua tuohon monelle varmasti aika vieraaseen lajiin, sillä Impivaarassa pelataan vesipallon Suomen mestaruuksista neljän eri joukkueen voimin. Kaikki Turun Uimareiden vesipallojoukkueet ovat selviytyneet SM-finaaleihin, mikä on historiallinen tilanne!

TU:n miesten finaalien kotimatsit Kuhia vastaan löytyvät tuosta vasemmalta Penkkisporttaajan tapahtumakalenterista. Itse aion suunnata Impivaaraan sunnuntaina, jolloin toivon näkeväni ”pojan” turkulaisten käsissä ottelun päätteeksi. Olen nyt jo saanut muutaman tutun innostumaan mukaan, joten muutkin ensikertalaiset rohkeasti vaan mukaan lehtereille. Viime kerralla seurasin nuorten maajoukkueen vesipallo-ottelua ylhäältä kahvion puolelta, mutta tällä kertaa aion uskaltautua vinkin mukaisesti alakertaan lähes altaan reunalle:

”Impivaara ei nykymuodossaan oikein suosi katsojia, mutta parhaat paikat löytyvät allastilan puolelta. Vaikka siellä on kuumempaa kuin kahviossa niin tunnelma on eri ja peliin pääsee sisälle kun kuulee huudot ja vihellykset.”


Vesi- ja jalkapalloa odottaessa allekirjoittanut suuntaa torstaina ja lauantaina Saloon, jossa on tarjolla erittäin mielenkiintoisesti alkaneita naisten Mestaruusliigan lentisfinaaleita, joissa kohtaavat LP:t Viesti ja Kangasala. Jos joku ei pääse paikanpäälle, niin näitä matseja voi seurata suorana lähetyksenä joko UrhoTV:ltä tai Auran Aalloilta radio- ja nettilähetyksenä (kuuntele nettilähetykset täältä). Lauantaina Salossa olisi tarjolla myös nyrkkeilytapahtuma, mutta puntaroin vielä sen ja Caribian kamppailu-urheilutapahtuman välillä. Jommastakummasta tapahtumasta on siis mahdollisesti raporttia tulossa.

Nähdään(hän) katsomoissa!