Tapahtuu PenkkiSportin Facebook-sivulla

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Turku lauantaina – toiset lopettelee, toiset aloittelee

Tätä kuvassa näkyvää viihdettä, siis Superpesistä, ei pääse valitettavasti enää seuraamaan Turussa, kun naisten Superia pelannut Turku-Pesis joutui talven aikana luopumaan sarjapaikastaan taloudellisten syiden takia. Varsinais-Suomen Pesis on kuitenkin 20 v. juhliensa vuoksi päättänyt järjestää pesäpallon ystäville ja muillekin penkkiurheilijoille herkkupalan tulevalle lauantaille, jolloin miesten Superpesiksen avauskierroksen ottelu Kankaanpään Maila vs Hyvinkään Tahko pelataan Turun Kupittaan ”pesäpallopyhätössä”.

Pesäpallojuhlat alkavat Kupittaalla jo klo 10:00, jolloin pesiskentillä pääsee itse kokeilemaan kopittelua, lyömistä ja monenlaista muutakin liikunnallista aktiviteettia. Paikalla on myös soppatykki, joka varmistaa että päivän päätteeksi maha on pesäpallon lisäksi täynnä lihakeittoa huokeaan 5 euron hintaan. Huippuottelu hutunkeitetään käyntiin kello 14:00.

Kesälajin edustajat siis avaavat kauttaan Turussa äitienpäivän aattona lauantaina, kun taas viimeisetkin talvilajit alkavat kaartua loppusuoralle. Yksi loppusuoralle edenneistä lajeista on vesipallo, jossa Turun Uimarit kohtaavat viime kevään tapaan Kuhat. Kaksi ensimmäistä finaaliottelua ovat päättyneet turkulaisten voittoon, joten lauantain 3. otteluun lähdetään TU:n ”eräpallotilanteessa”. Voitolla TU pystyisi siis maksamaan vesiurheilulle sopivasti kalavelat helsinkiläisille viime kevään finaalitappiosta.

Vesipallon finaalien tunnelma yllätti minut viime keväänä, joten suosittelen kaikkia ensikertalaisiakin suuntamaan Impivaaraan lauantaina. Tässä maistiaisia viime kevään finaaleista:

 
Miehitetäänhän joukolla taas kaikenmaailman katsomoita niin pää- kuin alasarjatasollakin tulevana viikonloppuna!

torstai 1. toukokuuta 2014

Pääskysestä ei päivääkään – Futiskausi 2014


Vaikka Wappupäivä toikin mukanaan hetkellisen takatalven, niin kevät on jo pitkällä ja ruoho vihertää jo monin paikoin mukavasti. En ehdi penkkiurheiluiltani harrastamaan lintujen bongailua, mutta vekkaan että pääskysiä on nähty jo jossain päin Turun seutua. Kevät on tuonut taas jokavuotiseen tapaansa mukanaan uuden jalkapallokauden, johon liittyviin odotuksiin paneudun tässä kirjoituksessani.

Kotimaista pääsarjaa ennakoinkin jo joku aika sitten Veikkausliiga-ennakossani, joten paneudun siihen hyvin pintapuolisesti nyt. Kausi on alkanut monilta osin yllätyksellisesti ainakin omiin odotuksiini nähden. En ole vielä ehtinyt Veritas Stadionille pelejä katsomaan, mutta kuuleman mukaan TPS on aloittanut kauden hyvin. Alkuun tuli hallinnasta huolimatta kolme niukkaa maalin tappiota, mutta sitten jysähti pommi Helsingissä, jonka jälkijäristyksissä Boström sai tehdä Klubissa tilaa Lehkosuolle. Interin alkukausi on sen sijaan ollut yllättävän nihkeä, vaikka pistepussi on karttunut tuplasti Tepsiin verrattuna. HJK:n alkukauden otteet herättävät jälleen kysymyksiä ja pistävät kysymysmerkkejä myös odotetun Euro-menestyksen ylle. Toivottavasti huoleni on kuitenkin turha ja kansainvälisillä kentillä nähdään suomalaismenestyjiä.
Veikkausliigaa on tarjolla Veritas Stadionilla hyvä kattaus kahden joukkueen voimin, joten ei muuta kuin pelipäiviä kalenteriin merkkailemaan! Täältä löytyy kaikki Veritas Stadionin ottelutapahtumat.
Olen todella harmissani ettei Turun seudulta ole yhtään joukkuetta Ykkösessä, sillä näitä matseja olisi mielenkiintoista seurata, kun sarjassa mukana ovat mm. Haka, Ilves, JJK, AC Oulu, FC Jazz, KTP ja HIFK. Toivottavasti joku seudun joukkueista nousee ensi kaudeksi Ykköseen ja saa vaadittavan budjetin koottua.
Kakkosen länsilohkossa pelaavat Turun seudun joukkueista ÅIFK ja MaPS sekä etelälohkossa SalPa ja SoVo. MaPSin pelissä kävin jo viime kesänä, joten Maskun pelipaikka löytyy tänäkin kesänä helposti. Åbo pelaa kotiottelunsa Urheilupuiston yläkentällä, joten eksymisongelmaa ei ole niihinkään peleihin suunnistaessa. Stefan Strömborgin valmentajakseen saanut turkualisryhmä koostuu jälleen pääosin nuorista tulevaisuudenlupauksista, joten heidän otteitaan on mukava seurata ja kirjata muistivihkoon omia arvioita tulevista liigapelaajista.
Kolmosessa nähdäänkin niin paljon Turun seudun joukkueita, että en lähde niitä erikseen listaamaan. Minun silmin yksi mielenkiintoisimmista joukkueista on Naantalin VG-62, koska se pelaa kotiottelunsa muutaman sadan metrin päästä kotipesästäni. Koitankin päästä tekemään tuttavuutta kolmosen joukkueisiin mahdollisimman usein Kuparivuoren kentälle. Ensimmäinen mahdollisuus on perjantaina 2.5., kun LTU saapuu Naantaliin vierailulle. Kovasti koitan vapautua muista hommista riittävän ajoissa, jotta ehdin tätä kamppailua perjantaina seuraamaan.
Mielenkiintoisia seuroja, otteluita ja ottelutapahtumia löytyy myös ”alasarjoista”. Ja tarjonnasta ei ole Turun seudulla pulaa. Jos tiedätte joitain käymisen arvoisia paikkoja / seuroja, niin pistäkäähän vinkkejä tulemaan joko tämän kirjoituksen kommentteihin, Facebook-sivuilleni, Twitteriin @penkkisport tai meiliin penkkisport@gmail.com.


Bongailusta kun oli tämän kirjoituksen alussa juttua, niin en voi jättää mainitsematta Huuhkajia. Lintubongarit eivät valitettavasti tule tänä kesänä näkemään täysikasvuisia huuhkajia Veritas Stadionilla, mutta poikasten touhuista saadaan sentään nauttia 5.9. (U21 Suomi – Wales).
Lähdetäänhän tulevana kesänä sankoin joukoin viheriöiden äärelle ja napataan kavereitakin mukaan! Futis- ja urheilukulttuurin kehittäminen alkaa jokaisesta itsestään ja pienistä teoista. :)
 

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Katsaus Veikkausliiga-kauteen

Veikkausliigan uusi kausi on aivan nurkan takana ja tulossa on äärimmäisen jännittäviä tunnelmia, kun Suomen huippufutaajat pääsevät ottamaan mittaa toisistaan. Viisi mestaruutta putkeen napannut HJK joutuu taas kerran puolustamaan mestaruuttaan, kohdaten muun muassa liigaan nousseen ja Liiga Cupin voittaneen SJK:n, josta tulee toivottavasti yksi kauden väriläiskistä.

Netin veikkaustoimistojen kertoimet ovat vahvasti sitä mieltä, että Veikkausliigan mitalikolmikon tulevat muodostamaan HJK, FC Inter sekä osittain Petteri Forsellin paluun myötä mustaksi hevoseksi nostettu MIFK. Pelkkiä kertoimia seuraamalla ei kuitenkaan saa koskaan tietoonsa koko kuvaa. Varsinkaan, kun otetaan huomioon vaihtuneita avainhenkilöitä ja niiden vaikutusta koko joukkueeseen. Eikä Liiga Cupinkaan otteluille voi ihan liikaa laskea painoarvoa, koska harvan joukkueen peli tai edes rosteri ovat niissä vielä valmiita.

Liigacupin voittanut SJK nousi nyt ensimmäistä kertaa Veikkausliigaan, ellei oteta lukuun vuoden 1997 kautta jolloin TP-Seinäjoki kävi pelaamassa pääsarjassa yhden kauden verran. Nousu tapahtui nipinnapin, sillä ratkaisuottelu liiganoususta kamppailleiden SJK:n ja FC Hakan välillä päättyi 1-1 tasapeliin, mutta se riitti varmistamaan seinäjokisille paikan liigassa.

FC Inter valmentajansa Job Dragtsman luotsaamana on ehostanut kokoonpanoaan ja sen myötä nostanut kertoimiaan tuntuvasti. HJK:lla tuleekin varmasti olemaan täysi työ kultamitalin syrjässä sinnitellessä, sillä Interin riveihin ovat astuneet mm. Ruotsista palannut Mika Ojala, sekä moninkertaisesti mestaruuksia kahminut Mathias Lindström.

Huippufutaaja Mika Ojala pelasi Veikkausliigassa ensimmäisen kerran kaudella 2006, jonka jälkeen mies on myös valittu Veikkausliigan vuoden keskikenttäpelaajaksi kolme kertaa, viimeisen kerran vuonna 2012. Mathias Lindström taas tunnetaan eniten Veikkausliiga-mestaruuksia voittaneena pelaajana ja hallussaan Lindströmillä on tällä hetkellä seitsemän Suomen mestaruutta.

TPS:n kauteen valmistautuminen on ollut lievästi sanottuna haastava. Toimitusjohtaja Juha Reini on joutunut pakon sanelemana tekemään kipeitä päätöksiä ja mustavalkoisen turkulaisporukan taisteleminen muusta kuin sarjapaikastaan olisi yllätys. Mielenkiintoista on kuitenkin seurata nuorten pelaajien esiinmarssia sekä heidän rinnallaan olevien kokeneempien pelaajien, kuten Jukka Lehtovaara ja Wayne Brown, vastuunottokykyä.

Myös FC Hongan menestys alkavalla kaudella on suuri kysymysmerkki, sillä joukkueen keski-ikä on laskenut ja kaiken kukkuraksi joukkuetta valmentanut Mika Lehkosuo sai yllättäen potkut toimestaan helmikuussa 2014. Tilalle palkattiin Englannissa jalkapallouran luonut Shefki Kuqi, jolla ei ole aiempaa kokemusta valmentamisesta. Aika näyttää, miten Sheriffi selviää tulikasteesta valmentajana.

Jännät on paikat, sanoisi Routalempikin. Veikkausliigasta löytyy tällä kaudella muutamakin joukkue, jolla on mahdollisuus yllättää niin hyvässä kuin huonossakin. Mielenkiintoisia seuroja listatessa voisi nostaa lähes jokaisen liigaseuran esiin. On sanomattakin selvää, että nyt alkava kausi lähtee mielenkiintoisista asetelmista vedonlyönninkin kannalta. Netistä kannattaa ensin lukea viimeisimmät vinkit ja sitten veikata pysyykö mestaruus HJK:lla, miten Hongan uusi valmentaja suoriutuu pestistään, vakiinnuttaako SJK ja säilyttääkö TPS paikkansa Veikkausliigassa ja mitä on MIFK:ille luvassa.

Avauspotku suoritetaan sunnuntaina 6.5. ja otteluohjelmat löytyvät esim. Veikkausliigan kotisivuilta. Mennään kaikki joukolla katsomoihin ja napataan kaveritkin vielä mukaan!
 

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Naisten finaaleissa vihdoinkin epävarmuutta

Lentopallon Mestaruusliigan hallitukseen kuuluva AMK:n Urheilujohtamisen lehtori Jaakko Haltia kirjoitti NEMO-hankkeen blogissa hyvän kirjoituksen otsikolla Urheiluliiketalous elää epävarmuudesta. Kirjoittajan lentopallotaustan tietäen on oikeastaan ihme, että hän ei viittaa kirjoituksessaan lainkaan naisten Mestaruusliigaan. No, ehkä Barca ja F1 ovat mielenkiintoisempia ja lukijoille tutumpia esimerkkejä kuin LP Viesti.

Naisten lentopallon Mestaruusliigassa epävarmuuden tärkeys urheilussa on näyttäytynyt konkreettisesti viime vuosina, kun LP Viesti on dominoinut parketeilla mielensä mukaan. Poikamiesten, ja muiden sanavalinnastani innostuneiden, ei kannata kuitenkaan ottaa tuota liian kirjaimellisesti, sillä dominointi on ollut puhtaasti urheilullista. Monissa otteluissa ainoa jännityksen aihe on ollut saisikohan vastustaja jossain erässä yli 20 pistettä. Epävarmuutta ei ole ollut eikä Daavidin feminiininen versio ole pystynyt tosissaan haastamaan Goljatin feminiinistä versiota. Ilman omakotitalon suuruista vedonlyöntiä monista peleistä on ollut haastavaa saada aidosti jännittävää lähtökohtaa ottelutapahtumalle.
Kuluvana keväänä salolaiset marssivat välierissä vakuuttavasti LP Kangasalan yli, mutta finaaleissa marssisuunnitelmalle on käynyt vähän niin kuin Neuvostoliiton marssisuunnitelmille kävi sotiemme aikaan. Selvänä altavastaajana finaaleihin lähtenyt OrPo on taistellut urhoollisesti joukkueena, kuten Suomikin teki 40-luvun alkupuolella. Kaikissa kolmessa finaalissa ratkaisuun on tarvittu täydet viisi erää. Kahdessa ensimmäisessä ottelussa LP Viesti väänsi lopulta voiton, mutta kolmannessa OrPon taistelu palkittiin kotivoitolla.
Naisten finaalikaravaani jalkautuu seuraavaksi Saloon, jossa LP Viesti ja OrPo kohtaavat perjantaina ja lauantaina. Odotettavissa on varmasti jälleen mielenkiintoiset kamppailut ja tällä kertaa voittajan veikkaamiseen liittyy tosissaan epävarmuutta. Perjantain ottelun voittamalla salolaiset saisivat mahdollisuuden katkaista sarjan kotiyleisönsä edessä lauantaina. Toivottavasti orpolaiset eivät kuitenkaan jää Salohallissa nimensä mukaiseen asemaan, vaan saavat Orivedeltä äänekkään ja runsaslukuisen kannattajajoukon tuekseen.
Kaikkien penkkiurheilun ystävien kannattaakin siis suunnata perjantaina ja lauantaina Salohallille vuosikausiin mielenkiintoisempia finaaleita seuraamaan. Kotisohvalla matseja ei valitettavasti pysty katsomaan, kun UrhoTV lähetti viimeisen lentopallosignaalinsa viime lauantain finaalista. Tosin henkitoreissaan viruneella kanavalla oli loppuvaiheessa katsojia varmaan vähemmän kuin Auran Aaltojen Salon taajuudella (93,5 MHz) ja nettiradiolla kuulijoita. Radiolähetykset jatkuvat edelleen, mutta urheiluhan on parasta paikan päällä, joten kaikki joukolla Salohalliin!

 
 

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Kiekon kakkosdivari tyydyttää pleijaritarpeita

Kevät on pudotuspelien aikaa, mutta Turun talousalueella tarjonta on tänä keväänä kovin lattea etenkin liigatasolla. Niinpä penkkiurheilijoilla (tai ainakin yhdellä) on ollut aikaa paneutua vähän alemman sarjatason pleijareihin. Minä olen nimittäin käynyt viime viikkoina katsomassa kotikaupunkini kiekkoylpeyden pudotuspelejä Naantalin Aurinkoareenalla.

Kakkosdivarissa pelaava VG-62 kohtasi ensin välierissä paikallisvihollisen, kun paremmuutta ratkottiin Raision RNK:n kanssa. Paikalliskamppailuhengessä pelattu kaksiosainen välierävaihe päättyi kummankin joukkueen kotivoittoon, joten paremmuus ratkaistiin jatkoerässä, jonka nappasi nimiinsä keltamusta VG. Finaalissa vastaan asettui Paimion Haka Hockey, jonka VG voitti tasaväkisten vaiheiden jälkeen sekä kotona että vieraissa.

VG-62 – Haka -matsiin suunnistaessani toivoin näkeväni Marko Mäkisen kirmaamassa Aurinkoareenan jäällä, mutta valitettavasti rapakon toisella puolellakin pelannut konkari ei ollut paimiolaisten kokonpanossa finaaliottelussa. Siitä olin melko varma, ettei kiekkolegenda Timo Nummelinia tässä ottelussa nähtäisi, vaikka hän yhden ottelun onkin tahkonnut tällä(kin) kaudella Hakan väreissä kakkosdivarissa (lue lisää Numpan ottelusta Hakassa).

Äkkiseltään katsottuna tutuimman näköinen Hakan pelaajista oli puolustaja nro 4, jonka olemus ei ollut ehkä kaikkein urheilullisin ja tukkamuotikin muistutti aikalailla legendaarisen Slapshotin Hansoneita. Pelitaidoiltaankin kuvaus Hansoneihin oli ihan osuva, sillä kovahkon pelityylin ja lämärin lisäksi Pekka Raunio osasi kyllä myös pelata. Muutamat muutkin paimiolaiset olivat aika jykevän kokoisia, mutta siitä huolimatta luistin liikkui kyllä hyvällä teholla.

Finaaleiden toinen osaottelu oli tasainen kahden erän ajan, sillä viimeiseksi jäänyttä erätaukoa vietettiin tasatilanteessa 4-4. Kaksi ensimmäistä erää noudattivat siis ensimmäisen osaottelun kaavaa, joka ratkesi vain yhden maalin marginaalilla. Ratkaisevan finaaliottelun kolmannessa erässä kotijoukkue ratkaisi ottelun heti kättelyssä, kun se iski neljän ensimmäisen minuutin aikana kolme tyylikästä maalia ja samaan aikaan maalivahti Niko Lusto nappasi muutaman tärkeän kopin. Hakan maalivahdin vaihto ja kavennusmaali päätöserän loppupuolella olivat vain kosmetiikkaa, sillä voittajasta ei lopulta ollut epäselvyyttä.

Kakkosdivarin kiekkomatsit ovat olleet hyvää penkkiurheiluviihdettä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on tasaisissa matseissa ollut roppakaupalla ja minun vähäiset pelillisetkin laatuvaatimukset nämä ottelut ovat kyllä täyttäneet. Pelaajista kovinkaan moni ei ole nimeltä tuttuja, mutta muutama sellainenkin sentään näistä joukkueista on löytynyt – esim. Markus Laine, Jesse Saarinen, Tommi Elomo. Toisaalta se on ollut yksi hauskuuksista, kun on voinut pelin aikana googlata pelaajien nimiä ja tutkia vähän taustoja. Yksi tällaisista nimistä oli VG-62:n #36 Joni Seinelä, jonka otteet jäällä herättivät mielenkiinnon googlata lisätietoa pelurista. Se jää nähtäväksi voiko kakkosdivari toimia nuorten pelaajien ponnahduslautana vai onko se höntsäily- ja jäähdyttelysarja, josta tie ei vie isompiin jäähalleihin. Esimerkiksi Seinelä voisi otteidensa ja ikänsä puolesta vielä ponnistaa ylemmäs, joten täytyy pitää nimi muistissa.

Kakkosdivarin pelisysteemi ei kaikilta osin ole avautunut tavalliselle penkkiurheilijalle, mutta ilmeisesti nousumahdollisuutta ei VG:llä enää ole, vaikka se nyt voittikin finaaleissa paimiolaiset. Eivätkä VG:n ottelut suinkaan päättyneet finaaleihin, vaan ne jatkuvat vielä länsirannikon finaalipeleillä Kaarinan KaKiPoa vastaan, joka taasen on jo varmistanut paikkansa Suomi-sarjaan ensi kaudeksi.

Kakkosdivarin kiekkoviihde ja Aurinkoareenan kisamakkara paikallisen sinapin kera ovat olleet sen verran maukkaita, että taidan suunnistaa myös KaKiPo-peliä katsomaan ensi viikonloppuna, jos vaan suinkin saan sen aikatauluihini sopimaan. Tulkaahan muutkin mukaan. Pelin ajankohdasta ei ole vielä tietoa, mutta se päivittynee VG-62:n kotisivuille alkuviikosta.


 
 

tiistai 25. helmikuuta 2014

Olympiakrapula. Apua!

Nyt on penkkiurheilijoilla vakava paikka, kun Sotshin Olympialaiset ovat ohi, mutta kroppa on totutettu istumaan sohvalla. Ajelin sunnuntaina illalla treeneihin ja oli aika outo olo, kun ei voinutkaan kuunnella Yle Puheelta urheilua. Autosta löytyi vain tyttären Robinin levy, joten vieroitusoireet sen kun pahenivat.

Yritin irtautua televisiourheilusta siedätyshoidolla ja valitsin sunnuntaina Olympialaisten 50 km hiihdon jälkeen pehmeän kotisohvan sijasta Samppalinnan palloiluhallin kovat puupenkit ja käsipallon SM-liigan. Turun palloiluhallien parhaimmistoon kuuluvan ikiaikaisen urheilupyhätön muovimatolla käytiin sarjan jumbotaistelu ÅIFK:n ja Porvoon Akilleen välillä. Turkulaisilla oli ennen sunnuntaita vain 3 voittoa ja 6 pistettä, mutta porvoolaisilla ei niitäkään.

Ottelu alkoi kotijoukkueelta uneliaasti, mutta puoliajalle siirryttäessä musta-keltaiset johtivat jo turvallisen tuntuisesti. Peliajan umpeuduttua tulostaululla loisti lukemat 44-32 ja kauden neljäs voitto oli saavutettu. Samalla ÅIFK:n ero Akilleeseen ja karsintaviivaan kasvoi kahdeksaan pisteeseen. Edelleen täytyy aiemman käsipallo-visiittini (lue ko. bloggaus) tapaan hämmästellä lajin fyysisyyttä. On se kovaa touhua. Käsipalloseurojen, kuten monen muunkin ”ei-valtalajin”, kannattaisi muuten jakaa aina otteluissaan katsojan oppaita, sillä peliaika, taukojen pituudet ja säännöt tuntuivat olevan minultakin unholassa. Enkä varmasti ole ainoa harvemmin peleissä käyvä katsoja kauden aikana.


Kuluva viikko on Olympialaisten aiheuttaman tuskan lisäksi tuskainen turkulaisille penkkiurheilijoille myös paikallisen tarjonnan vuoksi, sillä ensin koko viikkoon ei tapahdu mitään (lähettäkää meilitse vinkkejä, jos jotkut urheilutapahtumat ovat livahtaneet minulta ohi) ja sitten lauantaina pelataan päällekkäin lentopallon Mestaruusliigaa, Futsal-liigaa, jääkiekon Liigaa ja Mestistä. Minun lauantain valintani on lentopallo, jossa Raisiossa ensiesiintymisensä uuden kotiyleisönsä edessä tekee espanjalainen maajoukkuepelaaja José Miguel Sugrañes. Lauantain vilkas penkkiurheilutarjonta löytyy tuosta vasemmalta tapahtumakalenteristani. Lähtekäähän kaikki kuluttamaan liikuntahallien penkkejä ja tuomaan sykettä turkulaisiin urheilutapahtumiin!


torstai 13. helmikuuta 2014

Biisonia vatsan täydeltä

Minulla on takana koripallon ja Biisonien täyttämä viikko, kun viime perjantaina olin turkulaisella bussireissulla Biisonien kotiluolassa seuraamassa, kuinka Turun oma poika, Teemu Rannikko, kävi kaatamassa lähes yksinään loimaalaiset ja keskiviikkona istuin Salohallin lehtereillä todistamassa Biisonien vierasvoittoa salolaisista.

Perjantain matsireissu oli hyvin antoisa ja mukava. Siihen vaikutti sekä hyvä porukka että oheisohjelma. Kuulimme reissun aikana Biisoni-ilmiöstä vähän pintaa syvemmältä, söimme biisonin lihaa ja Turkuun pelin jälkeen palattuamme iltaa jatkettiin vielä tovi yksityistilaisuudella Hamburger Börsissä.

Keskiviikkona olin aikeissa matkustaa Saloon Korisliigan pariin Turusta jälleen bussikyydillä. Tosin tällä kertaa toisen ryhmän kanssa. Tämä suunnitelma kuitenkin vesittyi, kun iltapäivälle tuli työpalaveri Loimaalle. Tämä ei lannistanut penkkiurheiluhimoani, vaan keksin järjestää itseni Biisonien fanibussin kyydissä Saloon ja sieltä edelleen kotiin alkuperäisen ryhmäni kyydillä. Kiitoksia Biisonifaneille kyydistä.

Biisonilauma kokoontuivat Loimaan liikuntahallille yhteislähtöön. Minä ehdin käydä kurkkaamassa myös hallin sisäpuolelle, jossa Hurrikaanin talkoolaiset ahersivat hallia valmiiksi illan Saimaa Volley -ottelua varten. Minä otin kuitenkin suunnaksi Salon ja valitsin lentopallon sijasta keskiviikon lajikseni koripallon. Biisonibussissa tein saman havainnon, jonka tein perjantain ottelussa Loimaalla: Biisonit ovat saaneet hyvin myytyä seuran värit kannattajilleen. Punaista ja sinistä näkyi bussissa lähes joka istuimella. Onnekseni löysin sentään oman pehmeän penkkini, jotta ei tarvinnut seisten tai jonkun Biisonin sylissä matkustaa.

Salohalliin oli saapunut mukavasti yleisöä pimeänä ja lähes syksyisenä keskiviikkoiltana (huom. nyt on helmikuu). Yleisömäärien vertailu on vaikeaa, koska hallit ovat kooltaan hyvin eri luokkaa, mutta arvioni mukaan Salossa olisi ollut paljon enemmän katsojia kuin perjantaina Loimaalla (869). Yllätys olikin suuri kun kotiin päästyäni näin, että Salossa oli vain 955 katsojaa.

Salohallin korisukat eivät hirmuisesti kuluneet keskiviikkona ja ottelun tuomarilinja tuntui herättävän paljon hämmennystä etenkin ottelun alkupuolella. En osaa tarkkaan arvioida tuomareiden toimintaa monessakaan lajissa, mutta perstuntumani on sellainen, että tuomareista valittaminen on kasvanut viime vuosina lajissa kuin lajissa. Onkohan meillä Suomessa yleisesti ottaen heikkotasoiset tuomarit vai olemmeko vaan herkkiä kommentoimaan oikeudenjakajien toimintaa?


Salohallin kotiyleisö oli ajoittain vähän uninen eikä DJ:lläkään ollut ottelun / kannustamisen rytmittämisessä ja johtamisessa varmastikaan paras päivänsä, mutta Biisonien rumpalit pitivät hyvää meteliä läpi ottelun ja muutkin vierasfanit osallistuivat kiitettävästi tunnelman luomiseen. Yleistunnelma ei ollut kuitenkaan järisyttävän erilainen kuin perjantaina Loimaalla, vaikka Biisonien perjantain ottelun alustuksessa näin annettiinkin ymmärtää. Toki sillä saattoi olla oma vaikutuksensa, että rumpali oli näissä kahdessa kokemassani ottelussa sama (pl. täyttä rumpusettiä Loimaalla paukuttanut kaveri). Ehkä suurin ero näissä kahdessa hallissa oli seuran värien näkyminen, sillä Loimaalla puna-sinistä oli näkyvissä poikkeuksellisen paljon, kun taas salolaisten lempiväri ei näyttänyt olevan punainen.

Niin, se ottelu muuten päättyi tasaisten vaiheiden jälkeen Biisonien 64-70 voittoon. Kotijoukkue taisteli urhollisesti, mutta lopulta parempi materiaali korjasi hedelmän. Vieruskaverien kanssa leikittelimme ajatuksella, että mahtuisiko kukaan Vilppaan pelaajista Biisonien kokoonpanoon. Me emme ainakaan osanneet luvata kenellekään varmaa paikkaa kilpakumppanin pukuhuoneesta. Jos Biisonit jatkavat Susijengin maajoukkuepelaajien hankkimisia, kuten he perjantaina vihjailivat, pitänee Loimaalla miettiä ovatko paikkakunnalta löytyvät biisonit enää parhaita mahdollisia eläimiä kuvaamaan loimaalaisryhmää. ;)


Ai niin, erittäin iso plussa Vilppaalle kisamakkaran hinnoittelusta! Ulkona myyty makkara kustansi 1,5 e ja maistui hyvälle, kun sen päälle lisättiin vielä tarjolla ollutta Matin mainiota sinappia.