Olin viime viikolla mukana kuunteluoppilaana Turun Sanomien
järjestämässä ”Onko pallo hallussa?” -paneelikeskustelussa,
jossa kukaan panelisteista ei uskaltanut alussa vastata myöntävästi kun heiltä
kysyttiin onko pallo hukassa Turkulaisessa palloilussa, mutta valtaosa ajasta
käytettiin kuitenkin ongelmien ruotimiseen. Turun palloilussa ei ole ainakaan
tänä keväänä ollut peliväline hukassa, sillä menestystä on tullut mm.
vesipallossa, lentopallossa, jääkiekossa, ringetessä ja koripallossa. Toki jos kapein
turkulaisin lasein asiaa tarkastellaan, niin peliväline on hukassa, sillä
mainetta ovat ylläpitäneet oman kylän juniorit ja lähikuntien (Raisio, Loimaa, Salo) aikuisjoukkueet.
Viime viikolla Turun HK Areenalla saatiin nauttia
kahdesta Korisliigan finaaliottelusta, kun Loimaan Bisons tuli ”isolle kirkolle”
pelaamaan finaaliottelut Joensuun Katajaa vastaan. Molemmat etäkotiottelut
päättyivät loimaalaisten voittoihin ja kun Kataja teki saman tempun kotonaan,
siirtyy ratkaisu Joensuuhun ja 5. osaotteluun. Turun seudun penkkiurheilun
ystävien kannalta oli hienoa että Bisons voitti molemmat ottelunsa Turussa.
Kuva: HK Areena |
Henkilökohtaisesti toivoin onnistumisia myös ”Turun omalle
pojalle”, eli Teemu Rannikolle. Taitava pitkän ja hienon korisuran tehnyt
TuNMKY:n kasvatti ei kuitenkaan päässyt loistamaan kummassakaan Turun ottelussa
HK Areenan lasivitriiniä lukuun ottamatta. Ensimmäisessä ottelussa Bisons
puolusti Rannikon ulos ja toisessa ottelussa ei muuten vaan tainnut olla aivan ”lentokeli”
eikä pallotaituri päässyt oikein omalle tasolleen.
Ottelut tarjosivat kuitenkin hyvän penkkiurheilukokemuksen. HK Areena on osoittanut kyntensä erilaisten tapahtumien, myös sisäpalloilun, järjestämispaikkana, mutta se on pakko todeta että kyllähän tuo n. 2800 katsojaa näyttää tuossa hallissa aika vaatimattomalta määrältä, vaikka se on valtava lukema kotimaiselle sisäpalloilulle. Toinen asia mikä HK Areenalla ei oikein koskaan toimi, on myynti, mutta ei paneuduta sen ongelmiin nyt tässä (taas) sen enempää.
Palloilutalven päättävien korisfinaaleiden ja jääkiekon MM-kisojen päätyessä on hyvä hetki kääntää katse jo alkaneeseen kesäkauteen. Pidetään peukkuja ettei pallo ole Turun seudulla hukassa kesälajeissa(kaan). Avitetaan tässä jokainen parhaan kykymme mukaan miehittämällä kaikki mahdolliset katsomot!
*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*
Minun peleissä käymistäni voi seurata helpoiten Twitterissä, jossa kommentoin @penkkisport -nimellä sekä eri ottelutapahtumia että urheilua muutenkin.