Kiekon kakkosdivari tyydyttää pleijaritarpeita

Kevät on pudotuspelien aikaa, mutta Turun talousalueella tarjonta on tänä keväänä kovin lattea etenkin liigatasolla. Niinpä penkkiurheilijoilla (tai ainakin yhdellä) on ollut aikaa paneutua vähän alemman sarjatason pleijareihin. Minä olen nimittäin käynyt viime viikkoina katsomassa kotikaupunkini kiekkoylpeyden pudotuspelejä Naantalin Aurinkoareenalla.

Kakkosdivarissa pelaava VG-62 kohtasi ensin välierissä paikallisvihollisen, kun paremmuutta ratkottiin Raision RNK:n kanssa. Paikalliskamppailuhengessä pelattu kaksiosainen välierävaihe päättyi kummankin joukkueen kotivoittoon, joten paremmuus ratkaistiin jatkoerässä, jonka nappasi nimiinsä keltamusta VG. Finaalissa vastaan asettui Paimion Haka Hockey, jonka VG voitti tasaväkisten vaiheiden jälkeen sekä kotona että vieraissa.

VG-62 – Haka -matsiin suunnistaessani toivoin näkeväni Marko Mäkisen kirmaamassa Aurinkoareenan jäällä, mutta valitettavasti rapakon toisella puolellakin pelannut konkari ei ollut paimiolaisten kokonpanossa finaaliottelussa. Siitä olin melko varma, ettei kiekkolegenda Timo Nummelinia tässä ottelussa nähtäisi, vaikka hän yhden ottelun onkin tahkonnut tällä(kin) kaudella Hakan väreissä kakkosdivarissa (lue lisää Numpan ottelusta Hakassa).

Äkkiseltään katsottuna tutuimman näköinen Hakan pelaajista oli puolustaja nro 4, jonka olemus ei ollut ehkä kaikkein urheilullisin ja tukkamuotikin muistutti aikalailla legendaarisen Slapshotin Hansoneita. Pelitaidoiltaankin kuvaus Hansoneihin oli ihan osuva, sillä kovahkon pelityylin ja lämärin lisäksi Pekka Raunio osasi kyllä myös pelata. Muutamat muutkin paimiolaiset olivat aika jykevän kokoisia, mutta siitä huolimatta luistin liikkui kyllä hyvällä teholla.

Finaaleiden toinen osaottelu oli tasainen kahden erän ajan, sillä viimeiseksi jäänyttä erätaukoa vietettiin tasatilanteessa 4-4. Kaksi ensimmäistä erää noudattivat siis ensimmäisen osaottelun kaavaa, joka ratkesi vain yhden maalin marginaalilla. Ratkaisevan finaaliottelun kolmannessa erässä kotijoukkue ratkaisi ottelun heti kättelyssä, kun se iski neljän ensimmäisen minuutin aikana kolme tyylikästä maalia ja samaan aikaan maalivahti Niko Lusto nappasi muutaman tärkeän kopin. Hakan maalivahdin vaihto ja kavennusmaali päätöserän loppupuolella olivat vain kosmetiikkaa, sillä voittajasta ei lopulta ollut epäselvyyttä.

Kakkosdivarin kiekkomatsit ovat olleet hyvää penkkiurheiluviihdettä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on tasaisissa matseissa ollut roppakaupalla ja minun vähäiset pelillisetkin laatuvaatimukset nämä ottelut ovat kyllä täyttäneet. Pelaajista kovinkaan moni ei ole nimeltä tuttuja, mutta muutama sellainenkin sentään näistä joukkueista on löytynyt – esim. Markus Laine, Jesse Saarinen, Tommi Elomo. Toisaalta se on ollut yksi hauskuuksista, kun on voinut pelin aikana googlata pelaajien nimiä ja tutkia vähän taustoja. Yksi tällaisista nimistä oli VG-62:n #36 Joni Seinelä, jonka otteet jäällä herättivät mielenkiinnon googlata lisätietoa pelurista. Se jää nähtäväksi voiko kakkosdivari toimia nuorten pelaajien ponnahduslautana vai onko se höntsäily- ja jäähdyttelysarja, josta tie ei vie isompiin jäähalleihin. Esimerkiksi Seinelä voisi otteidensa ja ikänsä puolesta vielä ponnistaa ylemmäs, joten täytyy pitää nimi muistissa.

Kakkosdivarin pelisysteemi ei kaikilta osin ole avautunut tavalliselle penkkiurheilijalle, mutta ilmeisesti nousumahdollisuutta ei VG:llä enää ole, vaikka se nyt voittikin finaaleissa paimiolaiset. Eivätkä VG:n ottelut suinkaan päättyneet finaaleihin, vaan ne jatkuvat vielä länsirannikon finaalipeleillä Kaarinan KaKiPoa vastaan, joka taasen on jo varmistanut paikkansa Suomi-sarjaan ensi kaudeksi.

Kakkosdivarin kiekkoviihde ja Aurinkoareenan kisamakkara paikallisen sinapin kera ovat olleet sen verran maukkaita, että taidan suunnistaa myös KaKiPo-peliä katsomaan ensi viikonloppuna, jos vaan suinkin saan sen aikatauluihini sopimaan. Tulkaahan muutkin mukaan. Pelin ajankohdasta ei ole vielä tietoa, mutta se päivittynee VG-62:n kotisivuille alkuviikosta.